Työkaluja oman olotilan säätelyyn ympäristökriisin keskellä

Tunteita tai ahdistustaipumusta ei voi eikä tarvitse ratkaista pois, mutta omaa oloa voi silti säädellä vaikkapa rajaamalla uutisten seuraamista, huolehtimalla arjen perusasioista (nukkumisesta, ruuasta ja liikkumisesta) ja tekemällä läsnäoloa, myötätuntoa ja kehotietoisuutta lisääviä harjoituksia.

Tunteiden säätelyyn liittyvät harjoitukset eivät tietenkään vie pois ympäristöahdistuksen syitä, eikä se ole tarkoituskaan. Ei ole tarkoitus väittää, että asiat ratkeaisivat vain hengittelemällä, tai että ympäristöahdistus olisi ihmisen oma ongelma tai häiriötila, jonka voi hoitaa tunnetaitoharjoituksilla. Mutta harjoitukset oikeasti auttavat elämään vaikeiden tunteiden kanssa, ja ovat huolenpitoa ja turvallisuutta lisäävä viesti itsellemme.

Voit kokeilla seuraavia harjoituksia silloinkin, kun et ole kovin ahdistunut. Poimi matkaan ne, jotka tuntuvat kaikkein hyödyllisimmiltä ja sopivimmilta. Harjoitukset eivät välttämättä auta tai tunnu heti – niitä kannattaa toistaa. Rutiinit ja tutut asiat antavat keholle ja mielelle sanatonta viestiä turvallisuudesta.

Näitä harjoituksia tehdessä voit samalla olla jollakin tasolla tietoinen siitä, että välität ympäristöstä ja olet osa luontoa. Kirjoita muistiin itsellesi mieluisat ja toimivat keinot tunteiden keholliseen säätelyyn.

💙 Kävele pieni matka tai askella paikallasi ja tunne maa jalkojesi alla. Laske samalla hitaasti mielessäsi alaspäin numerosta 20.

💙 Ota hyvältä tuntuva asento ja keskity hetken aikaa oman kehon tuntemuksiin ja hengittämiseen. Huomaa ne kohdat, joissa kehossa tuntuu kireyttä, levottomuutta tai ahdistusta. Hengitä noin 20 rauhallista hengityskiertoa kohti niitä paikkoja kehossa, joissa tuntuu epämukavuutta. Anna hengityksen virrata ja helpottaa oloasi.

💙 Silitä omalla vahvemmalla kädelläsi toista käsivarttasi rauhallisesti ja lempeän vahvasti, aivan kuin huolehtiva vanhempi haluaisi rauhoittaa hätääntynyttä lasta.

💙 Soita tai lähetä viesti kaverille tai muulle läheiselle ja kerro jotain tuntemuksistasi. Kerro esimerkiksi, että juuri nyt ympäristön tila ahdistaa ja turhauttaa, ja että on vain pakko saada sanoa se ääneen jollekulle, joka voi ymmärtää.

💙 Tee hengitysharjoitus: Hengitä noin 2 minuutin ajan hitaita hengityskiertoja omassa tahdissasi. Laske rauhallisesti neljään sisäänhengityksen aikana ja kuuteen uloshengityksen aikana.

💙 Maadoita ja juurruta kehoasi tähän hetkeen ja tilaan jossa olet. Paina jalkojasi alustaa vasten, jolla istut tai seisot. Purista tuolin käsinojia tai nojaa seinää, puuta tai muuta tukea vasten. Keskity muutaman sekunnin ajan tuntemaan alusta ja tuki, jotka kannattelevat sinua.

💙 Tee 2×10 toistoa jotakin lihasvoimaa vaativaa liikettä, vaikkapa punnerrusta ja kyykkyä, jotta saat hiukan veren kiertämään (sopii alivireyteen ja joskus myös ylivireyteen).

💙 Lähde ulos ja havainnoi, mitä erilaisia aistimuksia saat ulkona näkö-, tunto- ja kuuloaistin kautta kuin sisällä. Laita merkille kolme erilaista tuntemusta, kolme erilaista näkemääsi asiaa ja kolme erilaista ääntä, jotka huomaat.

💙 Kirjoita itsellesi ystävällinen kirje. Kirjoita samaan tapaan kuin kirjoittaisit kaverillesi tai ystävällesi, josta välität. Kerro kirjeessä kolme asiaa, jotka osoittavat hyväksyntää, lämpöä ja huolenpitoa itsellesi. Lue kirje myöhemmin itsellesi ääneen.

💙 Kirjoita itsellesi rohkaisevia ja ystävällisiä sanoja muistilapulle ja lue niitä ääneen. Voit kirjoittaa esimerkiksi: Olen arvokas juuri tällaisena, omana itsenäni. Teen tarpeeksi kun teen sen, mihin voimani riittävät. Olen osa hyvää tekevää yhteisöä. Olen tuen ja avun arvoinen, ja saan ottaa tukea vastaan.


Julkaistu:

Kategoria:
Harjoitukset

Jaa artikkeli:
Facebookissa
Twitterissä