Ympäristösuhteeni muotoilua

On selvää, että jostain osasta nykyisestä elintasostani minunkin pitää tulevaisuudessa luopua, sanoo kouluttajapsykoterapeutti Leena Granlund. Pikkuhiljaa tehdyt muutokset esimerkiksi omassa kulutuskäyttäytymisessä eivät tunnu niin pahalta, ja valintojen tekeminen itse antaa hallinnan tunteen. 

Leena Granlund
kouluttajapsykoterapeutti

Innostun herkästi ja pidän haasteista, jotka tähtäävät hitaasti, mutta jokseenkin varmasti hyvän lisääntymiseen. Siksi varmaan myös viihdyn psykoterapeutin ammatissa. Viime vuosina olen enenevästi alkanut kiinnittämään huomiota omaan tapaani suhtautua ympäristöön ja sen aseman huomioimiseen. Koska innostun, teen myös välillä ylilyöntejä. Saatan haltioitua lukemastani uudesta keksinnöstä ja uutisista, joissa kerrotaan, että asioita on parannettu ja jotain ratkaisuja kehityksen kaaokseen on keksitty.

Taantumuksellisuus ei houkuta ja eteenpäin olisi mentävä, mutta miten pystyn selvittämään ja ottamaan tietoa harkinnalla vastaan, kun sitä on valtavasti tarjolla? Eräänä päivänä luen uutisen ja seuraavana joku jo kumoaa sen. Kenen puoleen kääntyä, jotta tiedän saavani syvälle menevää, tutkimukseen perustuvaa kauaskantoista tietoa?

Tänään näitä ihmisenä olemisen valinnan kysymyksiä minulle avasi geologi. Hän toi esiin raaka-aineiden ongelman. Olemme ensinnäkin hyvin huolettomasti sijoittaneet kaivostoiminnan mielellään kehitysmaihin. Silloin niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset eivät välittömästi tunnu omassa luonnossa. Olen kyllä jo aikoja sitten ymmärtänyt, että maapallo on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta silmät sulkemalla voin yrittää unohtaa tämän totuuden ja jatkaa omaa elämääni puhtaalla mielellä. Jos sijoitamme kaivokset lähelle, uskon sen vaikuttavan siihen, miten asioita hoidetaan, koska täällä on ajattelevia ja lukutaitoisia ihmisiä, jotka äänestävät ja voivat jopa yrittää estää epäeettisen toiminnan. Tarvitsemme raaka-aineita, mutta olemme yhdessä jo aika hyvin niitä kuluttaneet, joten on selvää, että jostain osasta nykyisestä elintasostani minunkin pitää tulevaisuudessa luopua.

Mistä aloitan tai oikeastaan jatkan, sillä asia on jo jonkin aikaa vaikuttanut valintoihini ja on vaikeaa enää peruuttaa näistä saavuttamistani periaatteista. Tuntuu, että teen oikeita asioita ja pyrin oikeaan suuntaan yhteisön kannalta, johon kuuluminen muuttuu koko ajan merkityksellisemmäksi. Ajattelen, että pikkuhiljaa asetan uusia etappeja luopumisen ideassa. Se ei tunnu niin pahalta ja voin kokea, että päätän itse ja voin hallita tapahtuvaa muutosta. Ikävämmältä tuntuisi, jos rajoitus tulisi ulkoapäin tarjottuna. Silloin varmaan herkemmin asettuisin kärsiväksi marttyyriksi. Valinnan tekeminen on vapaampi reitti.

Nyt olisi se hetki, jolloin antaisin listan omista muutoksistani, mutta jätän sen tekemättä. Perusidea on yrittää pitää asia vireillä, mutta olla siitä liikaa ahdistumatta. On kyse tietystä virittyneisyyden tilasta, joka tuo mielihyvää. Tunne, että voin vaikuttaa, on vahvistava. On todella paljon vaihtoehtoja, joista valita ja joita voin edistää.

Luen paljon ja yritän saada asioista tietoa ja uskon tieteeseen. Olen hyvin tyytyväinen, että tilaamani päivälehti julkaisee ympäristöä koskevia uutisia. Samalla toivoisin, ettei se sen rinnalla julkaisisi liikaa esimerkiksi matkailumainoksia tai turhaan kuluttamiseen liittyviä mainoksia. Uskon, että sellainen tieto löytyy tarvittaessa netistä. Käänteentekevää olisi, että lehdet ja mainonta alkaisivat vihertää. Luotettavuus markkinoinnissa aiheuttaa kyllä aina melkoisen ongelman. On vaikea kuluttajana tietää, mihin minua ohjataan. Verotuksellisilla muutoksilla saataisiin isoja linjauksia helposti aikaan. Arvonlisävero olisi oivallinen väline suunnata kuluttaminen eettisesti oikeaan suuntaan.

Uskon voivani vaikuttaa käymällä keskusteluja. Dialogissa huomaan, mitkä asiat muita koskettavat ja voin tarkastella luopumisen vaihtoehtoja. Perusidea olisi kaiketi pistää yhteinen etu oman edelle. Juuri, kun minut on saatettu perille länsimaisen individualismin hedonistiselle kukkulalle, sieltä pitääkin kieriä alas. Ei aivan pieni haaste tämäkään, vaan vaatii ajattelua.

Haastoin itseni tänä vuonna ja asetin tavoitteen eräälle harrastukselleni. Sain hankkia uutta, jos saan vanhan kiertoon ja käyttöön. Tämä vaati jonkin verran vaivaa, mutta havaitsin pian sen kyllä kannattavan sekä taloudellisesti että ympäristöystävällisesti. Löysin paljon uusia kanavia, joissa tavara vaihtaa omistajaa ja aloin sinnikkäästi ylläpitämään tätä myyntityötä. Se ei enää tunnu niin raskaalta, kun olen siihen itseni totuttanut. Varastoni tyhjeni ja tavara löysi uuden elämän. Nyt asetin jo seuraavan haasteen. Ostamista voin harkita ja olla ostamattakin. Eettisten vaatteiden nettisivuilla usein kiitetään siitä, että tavara jäi ostamatta: ”Hienoa, että harkitset vielä ostopäätöstä!” Muistutan itseäni ajoista, jolloin en omistanut useampaa kenkäparia ja olin aivan tyytyväinen. Kun taloudellinen tilanne sallii, on huomattavasti vaikeampaa olla kuluttamatta. Köyhänä opiskelijana se oli automaattista. Köyhtyminen, toimeentulon vapaaehtoinen lasku voisi olla ihan valittu reitti, koska se tukee maltillisempaa elämäntapaa. Olen onnekseni lähellä eläkeikää, joten tämä elintason lasku hoituu näppärästi ilman suuria ponnisteluja.

Varaan lomani ajoissa ja ne suuntautuvat kotimaahan. Juna on ollut ainoa menopeli pyörän ja hybridiauton rinnalla. Nämä ylellisyydet vielä suon itselleni, enkä koe niistä tunnontuskia. Pyöräilen suurimman osan vuotta lyhyemmät matkat mielelläni, koska se on minulle luontainen tapa liikkua. Koen siitä miltei aina vain iloa.

Nythän jo aloin listaamaan mainetekojani, vaikka sen halusin välttää. Valinnat ovat mielestäni yksilön päätettävissä. Voin toki esimerkilläni mahdollisesti vaikuttaa sekä jälkipolviin että kanssaihmisiin kannustavasti ajattelemaan omaa toimintaa. Ilahduin, kun kuulin jälkipolven edustajan juuri myyneen bensa-auton ja toivon hänen palaavan perinnöksi saamaansa Nopsaan ainakin joksikin aikaa. Sadevarusteiden tarve ja mukavuutta lisäävä ylellisyys pitää vain vielä huomioida. Aamuisin juttelemme välillä sarkasmin sävyisesti siitä, miten kaikkien kuravaatteiden ja kalossien päälle laittaminen käy voimistelusta. Palaan mielessäni aikaan, jolloin puin niitä lapsilleni vakuuttaen heidät niiden hyödyistä. Päästään ihan pian lätäkköön!

Kun taas inhimillinen mukavuudenhalu välillä tempaa minutkin mukaansa, vedän ajattelullani oman kuolemankortin esille tässä elämän ja kuoleman uhkapelissä, jota ei tarvitse käydä missään peliluolassa, vaan aivan vaikka siinä omassa eteisessä. Tämä pataässä viimeistelee valinnat moraalisesti oikeaan suuntaan. Pelissä on elämä, minun ja toisten. Nuoremman polven tulevaisuus.  Suuntaamalla ajattelun omaan lähitulevaisuuteen, saan potkua mukavuuteen pyrkivälle käytöshäiriöilleni ikääntymisen rasitteiden hoidosta ja huollosta. Silloin tulee taas kerran otettua jalat tai pyörä alle. Kylmä suihku ei ole ollenkaan huono palautumistapa. Oikein valitut viherkasvit puhdistavat sisäilmaa, jota hengitän. Vastavuoroisuutta piisaa. Etsiköön kukin vain oman innostumisensa tavan.  Toivon, että pian huomaa sen palkitsevuuden, mielen vapauden ja ruumiin kunnon.

Kun välillä kuitenkin ainakin keskivaikeasti ahdistun ympäristön tuhoutumisen äärellä, otan tunteelle kanavaksi musiikin ja runouden. Ilmastokysymyksessä minulla on paljon surtavaa. Oman ja menneiden sukupolvien jättämissä jäljissä on paljon surtavaa.

Runoilija Saila Susiluoto antaa surulle ja tuholle sanat runossaan Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa ja pelastaa minut pimeydeltä, jolla ei muuten olisi muotoa:

”Jos ei edes menetys pitäisi meistä kiinni
kuka pitäisi
yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.”

Oma mieleni vaeltaa pohjoisen luontoon, jossa tämä lumi ei sada niin kuin ennen, vaan maan peittää jääkerros ennen kuin lumi ehtii tulla sitä jäätymiseltä suojaamaan. Jää estää ravinnon saamisen lumen alta monelta eläimeltä. Ne lähtevät suurin joukoin ruuan perään satojen kilometrien päähän.

Samaa muutosta tapahtuu myös suhteissa toisiin ihmisiin. Ravitseva ja hyödyllinen vastavuoroisuus estyy, kun trauma sen jäädyttää, eikä lohduttava ja unohdusta antava lumi auta. Yritän pitää itseni lämpimänä ja olla hyytymättä välillä kovin lohduttomassakin tulevaisuuden ajattelussa.

Minun tarinani -sarjassa kirjoittajat kuvaavat ympäristötunteidensa kohtaamista, omaa polkuaan ja kokemuksiaan. Kirjoituksia julkaistaan sekä kirjoittajan omalla nimellä että nimimerkillä.