Miten tuoda valoa maailmaan palamatta itse loppuun?
Yhteenkuuluvuuden kokemukset, omien vahvuuksien hyödyntäminen itselle tärkeiden asioiden edistämisessä ja pientenkin onnistumisten juhlistaminen saattavat jäädä vähemmälle huomiolle tilanteissa, jossa niin monta uhkaa on vielä vastustettavana, kirjoittaa psykologi Juho Mertanen.
Juho Mertanen
psykologi
Työ paremman maailman puolesta kuluttaa. Osin tämä johtuu siitä, että ponnistelumme on tuomittu epäonnistumaan. Ei tokikaan täysin, onhan osoitettu jo moneen kertaan, kuinka toimimalla päättäväisesti yhdessä voimme tuottaa suuriakin vaikutuksia. Mutta jokin osa tavoitteistamme tulee jäämään saavuttamatta. Asioiden parantaminen on lähes aina vaikeampaa ja hitaampaa kuin toivoisimme, sillä tarvittu muutos on valtava ja sitä vastustavat voimat suuria. Vaikka paljoon voimmekin vaikuttaa, osasta toivoa täytyy valitettavasti luopua.
Luopuminen edellyttää tilan antamista myös surulle. Surutyöllä, siis antamalla surun tehdä työnsä meissä, mahdollistamme huomion palauttamisen sinne, missä muutos on yhä mahdollista. Kohtaamatta jäänyt suru verhoutuu usein vihaan ja käpertyy kyynisyyteen ohjaten pahimmillaan irrottautumaan asioiden parantamisen yrittämisestäkään. Tällaista lakastumista kuskin kukaan kohdalleen toivoo. Puolustamiemme kasvien ja eläinten tavoin myös me tarvitsemme vettä ja ravinteita. Usein juuri suru on se puhdistava sade, joka mahdollistaa myös toivon alkujen versomisen.
”Myös kestävän maailman rakentaminen
täytyy rakentaa kestäväksi. Tuota kestävyyttä
rakennamme huolehtimalla myös
hengähtämisen hetkistä.”
Vaikeiden tunteiden sallimisen rinnalla tarvitsemme tilaa myös ilolle. Myönteiset tunteet ovat sitä ravintoa, jonka voimin matkaa jaksaa taivaltaa, vaikka vauhti olisikin haluamaamme hitaampi. Yhteenkuuluvuuden kokemukset, omien vahvuuksien hyödyntäminen itselle tärkeiden asioiden edistämisessä ja pientenkin onnistumisten juhlistaminen saattavat jäädä vähemmälle huomiolle tilanteissa, jossa niin monta uhkaa on vielä vastustettavana. Mutta pelkän ahdistuksen vallassa emme jaksa. Lopulta juuri siksi, että työ ei ole tekemällä ihan pian loppumassa, täytyy myös kestävän maailman rakentaminen rakentaa kestäväksi. Tuota kestävyyttä rakennamme huolehtimalla myös hengähtämisen hetkistä.
Ilon, levon, naurun ja laulun hetket auttavat myös toimimaan laadukkaammin tavoitteidemme edistämiseksi. Siinä, missä ahdistus, epätietoisuus ja stressi ohjaavat ajatteluamme kapeaan, ratkaisukeskeiseen ja reagoivaan tilaan, laajentavat myönteiset tunteet havaintokenttäämme huomaamaan mahdollisuuksia myös yllättävissä paikoissa. Kun tehtävää riittää niin paljon, kannattaa myös tuohon luovuusvarastoon kytkeytyä säännöllisin väliajoin.
Tunteiden huomiointi auttaa siis meitä työskentelemään toivomamme muutoksen puolesta pitkäjänteisemmin kuin niiden lakaiseminen maton alle. Lisäksi sen voi ajatella olevan arvokasta myös itsessään. Kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisen kestäviä toimintatapoja noudattaen voi nimittäin ajatella sen vanhan ohjenuoran noudattamiseksi, joka kehottaa meitä olemaan itse se muutos, jonka tahdomme nähdä maailmassa. Jo nyt, ei vasta sitten kun.
Juho Mertanen oli yksi puhujistamme Maailmanlopun skenaarioista toivon rakentamiseen -webinaarissamme 29.11.2023.
