Opiskelu ekokriisin varjossa – mitä mieltä tässä kaikessa on?

Mitä varten pohjimmiltaan oikein opiskelen? Mikä tuottaa minulle merkityksellisyyttä elämässäni? Mikä on oman alani ja tulevan työni suhde maailmanlaajuiseen ekokriisiin ja koko tulevaisuuden skenaarioihin? Mitä mieltä edes on opiskella, kun kriisit ja muut globaalit uhat vain lisääntyvät?

Hanna Rintala
Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeen asiantuntija

kuva: Anni Suikkanen

Merkityksellisyyden lähteitä etsimässä

Opiskelun, kuten elämän ylipäätään saa mielekkääksi kokemus siitä, että omalla tekemisellä on merkitystä. Yksilökeskeisessä kulttuurissamme huomio kiinnittyy monesti ensimmäiseksi merkityksellisyyden yksilölliseen ulottuvuuteen, joka syntyy itsensä toteuttamisen ja omien mielenkiinnon ja intohimon kohteidensa seuraamisen kautta. Sekin on arvokasta ja hienoa, mutta itsensä toteuttaminen on sittenkin vain yksi osa merkityksellisyyden lähteistä.

Ekokriisin ja muiden kasautuvien kriisien aika haastaa meitä löytämään merkityksellisyyden toisen, yhteisöllisen ulottuvuuden. Se kumpuaa yhteydestä toisiin, välittämisestä, yhteisen hyvän rakentamisesta, oikeudenmukaisuuden puolustamisesta. Jos toimimalla omalla alallaan voi tehdä jotain konkreettista hyvää ja vähentää ympärillään olevaa kärsimystä edes hiukan, se voi tuoda syvällisen merkityksellisyyden kokemuksen. Tällainen yhteisöllinen merkityksellinen toiminta voi tarjota meille sellaista hyvinvointia, jota on muuten vaikea tavoittaakaan.

Mutta onko tällaisten yhteisöllisten arvojen mukaan toimimiseen tarpeeksi tilaa ja rakenteita opiskelumaailmassa? Miten opiskelijat ja nuoret aikuiset ylipäätään kokevat asian? Yllättävän moni työ – ja näin ollen opiskelukin – on valitettavasti rakennettu vahvistamaan menestys- ja suorituskeskeisyyttä yhteiskunnassamme. Olen usein pohtinut, kuinka moni kokee eettistä stressiä tämän takia. Koko aiheesta on toistaiseksi puhuttu hyvin vähän.

Korkeakoulut mahdollistamassa maapallon rajoissa toteutuvaa hyvää elämää

Onko korkeakouluissa tilaa ja mahdollisuuksia pohdinnalle opiskelijan omasta roolista, hyvinvoinnista ja merkityksellisyydestä ekokriisin keskellä? Kenen tehtävä olisi järjestää tilaa näiden asioiden pohtimiseen? Ketkä kaikki ottavat vastuuta opiskelijoiden mielenterveyden tukemisesta kulkiessamme kohti vaikeasti ennakoitavien kriisien sävyttämää tulevaisuutta?

Korkeakoulut ovat pohjimmiltaan tieteen tekemisen, tiedon lisäämisen, opettamisen ja usein tietyn rajatun substanssin oppimisen paikkoja. Tämä saattaa rajoittaa niiden reagoimista ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Olisiko korkeakoulujen perustehtäviä syytä tarkastella uusiksi tässä ajassa? Joissakin oppilaitoksissa näin on toimittukin, ja luotu esimerkiksi poikkitieteellisiä kestävyysosaamisen keskuksia. Parhaimmillaan näissä yhdistyvät eri sukupolvien osaaminen kaikkien hyvinvointia hyödyttävällä tavalla.

Miten opiskelijat voisivat nykyistä helpommin löytää omien opintojensa kautta tapoja lisätä hyvää maailmassa?

Arvot ohjaavat valintoja

Suomen yli 300 000 opiskelijasta moni (ei ole tiedossa, kuinka moni) pohtii vakavasti opiskelualansa ja tulevan työnsä merkitystä ja omaa rooliaan maailmanlaajuisen ekokriisin ajassa. Osa opiskelijoista on tietoisesti hakeutunut alalle, jolla voisi olla osana näiden aikaamme leimaavien viheliäisten ongelmien ratkaisuja. Esimerkiksi ympäristö- ja kestävyystieteiden, ihmistieteiden tai yhteiskunnallisten opintojen pariin hakeudutaan usein tietynlaisen kutsumuksen tunteesta.

Mutta miten opiskelija, nuori aikuinen jaksaa näiden vaativien ongelmien painon kanssa? Samaan aikaan oman elämän rakentamisen ja ikävaiheisiin kuuluvien kehitystehtävien kanssa nuoret ovat jo vuosien ajan sinnitelleet ilmastokriisin ja monien muiden kriisien tietoisuuden alla. Ei ihme, että moni kokee turhautumista ja uupumista näistä johtuen. Jopa kyynistyminen on todellisena vaarana kestävyysmurroksen viipyessä. On täysin ymmärrettävää, että moni nuori ei enää halua tietää ilmastoon ja luontokatoon liittyvistä uutisista.

Vastuussa nuorten tulevaisuususkosta olemme me keski-ikäiset ja meitä vanhemmat. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat valmiimpia kuin vanhempansa niihin perustavanlaatuisiin muutoksiin, joihin etenevä ekokriisi meitä joka tapauksessa pakottaa. Meidän olisi siis syytä ottaa oppia nuoremmilta sukupolvilta.

Kutsumme kaikki korkeakoulut rakentamaan yhteisöllistä merkityksellisyyttä

Jokaisella opintoalalla on mahdollista löytää yhtymäpintoja kestävyysmurroksen edistämiseen. Jokaisella opintoalalla voidaan suuntautua niin, että alan erikoisosaaminen saadaan kestävyysmurroksen käyttövoimaksi. Esimerkiksi ihmisten kanssa työskentelevät vaikkapa kasvatus- tai sote-aloilla eivät tuota teknisiä ratkaisuja ilmastokriisiin, mutta voivat edistää aiheesta puhumista, tietoisuutta ja käytännön arjen kestäviä valintoja. Talousosaajat voivat suunnata osaamisensa talousjärjestelmämme muuttamiseen ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi.

Emme voi ajatella, että nuoret, ympäristö- ja kestävyysala, teknologia tai ”joku muu” yksin ratkaisee yhteiskunnan kestävyysmurroksen. Erityisen suuressa vastuuroolissa olevat tarvitsevat helpotusta taakkansa kantamiseen: esimerkiksi ympäristö- ja kestävyysalan opiskelijat ansaitsevat tunteen, että heidän ponnistelujaan arvostetaan ja tuetaan, ja että muutkin osallistuvat talkoisiin yhtä lailla.

Kaikissa oppilaitoksissa on mahdollista lisätä yhteisöllisen välittämisen kulttuuria sekä lähellä että kaukana olevia kohtaan. Tätä tehdään konkreettisin teoin, luomalla mahdollisuuksia ihmisten välisille myötätuntoisille kohtaamisille. On tärkeää, että on aikaa ja tilaa keskusteluille arvoista ja merkityksellisyydestä. On tärkeää, että opiskelijat samoin kuin muutkin voivat toimia ja vaikuttaa sekä omassa elämässään että yhteisöissään. Ihmisen mielikuvitus on yllättävän suuri voimavara, joka voidaan valjastaa hyvän tulevaisuuden rakentamisen käyttöön.

Voidaan kysyä esimerkiksi: Mitä sinulle on maapallon rajoissa toteutuva hyvä elämä? Mitä sinä toivot hyvältä tulevaisuudelta? Toiveet voivat toteutua, kun niistä puhutaan.