Ahdistuksen kautta omien vahvuuksien löytämiseen

On mielenkiintoista, että koin ilmastoahdistusta jo vuoden 2008 aikoihin. Olin silloin teini-ikäinen. Vietin aikaa paljon itsekseni tietokoneella, joskus uutisia ja Wikipediaa selaillen. Huomasin, että maailma toimii erikoisesti. Ilmastonmuutos vaikutti pelottavalta oikealta uhalta, ja havaitsin että asiasta ei puhunut arkielämässä kukaan. Se huolestutti nuorempaa minua, kaiken muun sen ikäisen tytön huolten seassa, useita vuosia. Taustalla.

Parikymppisenä tapasin ensimmäistä kertaa ihmisen, joka oli hyvin ympäristötietoinen. Jonkin ajan kuluttua olin jyvällä. Ehdin kuitenkin luopuakin jo tärkeiksi muotoutuneista arvoista ja uusista tavoista kohdatessani ihmisiä, joista tuli minulle elämäni tärkeimpiä. En vaan kai halunnut pilata sitä kaikkea ”mun ilmastojutuilla”. Koitin tuoda niitäkin esille, mutta se tuntui aralta aiheelta. Eikä luopuminen tuntunut yhtään kivalta. Vähintään oli olo, että ei ole täysin oma itsensä.

Viimeinen laukaus muutokselle tuli luultavasti kolme vuotta sitten, kun olin ollut pitkään minulle aivan väärässä työpaikassa. Sairastuin työn aiheuttamasta stressistä parin viikon kovaan flunssaan. Luin uutisia. Mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä -kysymys pyöri mielessä paljon. Olin hyvin ahdistunut, hetken. Auttoi, että joku edes netissä kannusti ja kehui että olin uskaltanut havahtua.

En tänään vaihtaisi elämäntapaani pois. Rakastan olla luonnossa päivittäin. Ihan kuin lapsena, tai kuten joskus välähdyksenomaisesti kaiken stressin ja elämän heittelyn keskellä olen osannut tai pystynyt olemaan aikaisemmin.

Pyöräilen pitkiä matkoja, ruutuaika on vähäistä, olen oppinut laittamaan ruokaa tosi hyvin. Jopa unelmani siitä, että osaisin kirjoittaa luovasti, on toteutumassa. Luotan kykyihini tehdä asioita alusta asti itse. Kaikki osittain ekologisen muutoksen ansiota.

Opettelen kirjoittamaan, ja kirjoittamisoppaissa aina korostetaan, että lähellä oleva maailma heti ikkunan takana sykkii aarteita, oikeastaan pursuilee, jos ne osaa nähdä. Kirjoittaminen, joka kehittää tarkan katseen nähdä ja palauttaa kehoon sen luontaisen kyvyn kokea voimakkaasti jokapäiväisiä asioita, on edistänyt ekologista elämäntapaani.

Koen ahdistusta, mutta kirpputorilla työskentely joka päivä on auttanut siihen parhaiten. Sekin auttaa, että olen teroittanut itselleni ja lähipiirilleni selkeästi, että en halua edes poikkeuksellisesti laivalle tai lentokoneeseen.

Joskus koen outoja oloja siitä, että muut näyttävät sopeutuvan niin hyvin luonnon muutoksiin. 30 asteen pitkien helteiden aikaan, en jaksa mennä ulos joskus ollenkaan, vaikka terve olenkin. Ehkä hetkeksi, mutta ponnistus se on. Talvisin kolmen kuukauden sadejakso pimeässä on minulle aika raskas. Olen aina kokenut niin suurta elämäniloa talvesta ja vuodenajoista, että koen nahistuvani sateisessa pimeässä kaupungissa tyystin. Siksi joskus mietin muuttoa pois jonnekin paljon korkeammalle Suomen kartalla. En tiedä, pitäisikö se toteuttaa.