Tervetuloa Mielenterveys ekokriisissä -aamukahveille!
Hei, sinä mielenterveyden ja ympäristön yhteydestä kiinnostunut! Tämä verkosto on sinua varten. Kolmas tapaaminen järjestetään torstaina 15.2.2024.
Kutsumme sinut mukaan Mielenterveys ekokriisissä -verkoston aamukahveille. Verkosto on valtakunnallinen ja kokoontuu etänä noin 2–4 kertaa vuodessa. Verkoston tavoitteena on yhdistää teeman parissa toimivia ja siitä kiinnostuneita ihmisiä, nostaa esiin ajankohtaisia puheenaiheita sekä tarjota vertaistukea. Tapaamiset aloitetaan vaihtuvan asiantuntijan alustuksella. Sen jälkeen siirrytään yhteisen keskustelun pariin.
Liity mukaan verkostoon tällä lomakkeella. Saat sähköpostiisi kutsun tuleviin tapaamisiin.
Verkoston tapaamiset
Verkoston ensimmäinen tapaaminen järjestettiin torstaina 14.9.2023. Tapaamisessa alustajana toimi ympäristötunneaiheisia vertaisryhmiä ohjannut Aalto-yliopiston psykologi Sanni Saarimäki.
Syksyn toinen tapaaminen järjestettiin torstaina 30.11.2023. Tapaamisessa alustajana toimii ympäristötutkija, dosentti Panu Pihkala.
Marraskuun teemana oli suru. Pihkala käsitteli alustuksessaan erilaisia surun sävyjä, joita ympäristönmuutokset voivat herättää sekä keinoja näiden käsittelemiseksi.
Samana päivänä 30.11. vietetään vuosittain kansainvälistä Kadonneiden lajien muistopäivää (Remembrance Day for Lost Species, https://www.lostspeciesday.org), jota kunnioitimme kävelemällä Helsingin keskuspuiston läpi Haagassa sijaitsevan pieneläinten hautausmaan luo. Siellä pidimme pienen muistohetken.
Verkoston kolmas tapaaminen helmikuussa
Helmikuun tapaaminen on torstaina 15.2.2024. Helmikuun teemana on myötätunto. Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeen asiantuntija Sini Forssell Nyyti ry:stä käsittelee alustuksessaan myötätunnon eri ulottuvuuksia ja myötätuntoa voimavarana ekokriisissä elämisessä ja muutoksen tekemisessä.
Mikäli olisit innostunut jatkossa esittelemään toimintaasi, niin voit olla yhteydessä meihin.
Liity mukaan verkostoon tällä lomakkeella.
Lämpimästi tervetuloa mukaan verkostoon!