Hei, sinä mielenterveyden ja ympäristön yhteydestä kiinnostunut! Seuraavat Mielenterveys ekokriisissä -verkoston aamukahvit järjestetään torstaina 8.5.2025 klo 9.00–10.30.
Alustajana toimii Nuorisotutkimusseuran tutkimusprofessori Sofia Laine, joka kertoo käynnissä olevista planetaarisen nuorisotutkimuksen osahankkeista ja nuorilähtöisen tutkimuksen tekemisestä. Lisäksi keskustellaan siitä, miten erilaiset nuorten parissa toimivat ammattilaiset voivat toimia nuorten kanssa yhteistyössä, ja miten ekokriisin tiedostavia nuoria kannatellaan.
Tule mukaan etäkahveille!
Pääset mukaan porukkaan ilmoittautumalla lomakkeen kautta. Verkosto keskustelee vapaasti myös omassa WhatsApp-ryhmässä, jossa voi jakaa ajatuksiaan sekä esimerkiksi oman sidosryhmänsä mainoksia teeman ympäriltä.
Verkosto on valtakunnallinen ja kokoontuu etänä noin 4–6 kertaa vuodessa. Tavoitteenamme on yhdistää teeman parissa toimivia ja siitä kiinnostuneita ihmisiä, nostaa esiin ajankohtaisia puheenaiheita sekä tarjota vertaistukea.
Jos haluaisit toimia alustajana tapaamisessa tai esitellä toimintaasi teeman ympärillä, voit olla yhteydessä meihin.
Lämpimästi tervetuloa mukaan verkostoon!