Post-traumaattinen kasvu ja ympäristöahdistus

Millaisia hyviä seurauksia ympäristöahdistuksesta voi olla? Kysymys tulee asettaa herkällä tavalla, sillä voimakas ympäristöahdistus aiheuttaa ihmisille monenlaisia vaikeuksia.

Globaali ympäristökriisi on niin vakava, että sitä ei voi kääntää yksinkertaiseksi kasvukertomukseksi. Mutta silti on olemassa vahvuuksia, joita kriisin kanssa painiminen voi tuottaa. Eräs tutkimusala joka avaa niitä tärkeällä tavalla on post-traumaattisen kasvun teoria.

Panu Pihkala
Dosentti ja ympäristötunteiden tutkija, Helsingin yliopisto

kuva: Uzi Varon

Post-traumaattinen kasvu tutkimusalana

Jo antiikin aikaisissa kirjoituksissa on havaittu, että kriisit ja suuret muutokset voivat tuottaa myös rakentavia seurauksia. Myöhemmässä psykologiassa aihetta on tarkasteltu eri käsitteillä: on esimerkiksi tutkittu stressin erilaisia seurauksia. 2000-luvulla kaksi psykologian professoria ja terapeuttia, Lawrence Calhoun ja Richard Tedeschi, kokosivat aiempaa tutkimusta yhteen ja loivat kollegoidensa kanssa post-traumaattisen kasvun tutkimusalan (PTG, Posttraumatic Growth).

Lähtökohtana ovat sellaiset suuret muutokset ja menetykset, jotka aiheuttavat voimakkaita seurauksia. Trauma-käsitettä käytetään siis väljästi: kyse voi olla voimakkaammista traumoista, mutta myös väljemmistä suurista muutoksista ja kriiseistä. PTG-tutkijat käyttävät käsitettä ”seismiset tapahtumat” (seismic events), eli järisyttävät ja järkyttävät tapahtumat.

PTG-tutkimuksissa tuodaan selvästi esiin se, että kriisiprosesseissa usein esiintyy erilaisia vaurioita ja voimistumisia samanaikaisesti. Kyse ei siis ole kärsimyksen poisselittämisestä. Tedeschi, Calhoun ja kollegat luokittelevat tutkimuksissa havaittuja rakentavia seurauksia viiteen kategoriaan. Niiden nimiä voidaan suomentaa hivenen eri tavoin, mutta Lääkärilehden artikkelissaan Joutsenniemi & Lipponen (2015) käyttävät seuraavia termejä:

– Muuttuneet prioriteetit
– Elämän arvostaminen (uudella tavalla)
– Läheisten ihmissuhteiden syveneminen
– Henkilökohtaisen vahvuuden kokemus
– Elämänfilosofian muuttuminen

Tedeschi ja Calhoun itse käyttävät ”Muuttuneet prioriteetit”-otsikon sijaan kategoriaa ”uusien mahdollisuuksien näkemisen” (New Possibilities) ja Elämänfilosofian muuttuminen-kategoriasta nimitystä ”spirituaalinen kasvu” (Spiritual Growth). Näitä erilaisia rakentavia seurauksia on pyritty myös mittaamaan ja aiheesta julkaistaan jatkuvasti uutta tutkimusta.

Yksi keskeinen työkalu on ollut Posttraumatic Growth Inventory (PTGI), alun perin 21 kysymyksestä koostunut mittari. Tietyt kysymykset mittaavat kutakin viidestä osa-alueesta. Muutama vuosi sitten Tedeschi ja Calhoun julkaisivat lomakkeesta uuden version, johon on lisätty neljä kysymystä eksistentiaalisesta kasvusta. Peruslomake on saatavissa helposti internetistä, mutta linkitetyt versiot eivät yleensä sisällä neljää uutta kysymystä.

Ympäristökriisi ja PTG

Oman monitieteellisen ympäristötutkimukseni näkökulmasta post-traumaattisen kasvun kehys soveltuu tärkeällä tavalla ympäristöahdistuksen tarkasteluun. Suoraa PTG-tutkimuksen soveltamista ympäristökontekstiin on tehty vasta hyvin vähän, vaikkakin luonnonkatastrofien mahdollisia PTG-seurauksia on jonkin verran tutkittu. Uranuurtaja soveltamisessa on ollut psykologi Bob Doppelt, joka vuoden 2016 kirjassaan Transformational Resilience käyttää vahvasti PTG-kehystä. Doppelt puhuu ”hormeettisesta” vaikutuksesta, jossa sopiva määrä vastoinkäymisiä tekee organismista vahvemman kuin mitä se oli ennen tapahtumia. Tämä liittyy hänen ajatukseensa transformatiivisesta resilienssistä, jota ilmastokriisin aikana tarvitaan: pelkkä sopeutuminen ei riitä, tarvitaan muutosta kestävämmäksi.

Ajattelen, että PTG-tutkimusta kannattaisi soveltaa enemmänkin ympäristöahdistukseen. Tärkeä lähtökohtana on yllä mainittu kaksijakoisuus: ympäristökriisistä ja -ahdistuksesta koituneet muutokset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia, ja havaintojeni mukaan yleensä molempia esiintyy. Post-traumaattisen kasvun viitekehys voi lisätä voimavaroja, koska se auttaa näkemään potentiaalisia hyviä seurauksia. Jo pelkkä huomion kiinnittäminen niihin voi auttaa niiden kasvattamisessa. Lisäksi PTG auttaa näkemään ympäristöahdistuksen syvän luonteen: kyse on perustavanlaatuisten oletusten ja uskomusten järkkymisestä.

Ympäristökriisi ja ”murtuneet oletukset”

PTG-tutkimuksessa ammennetaan paljon Ronnie Janoff-Bulmanin merkittävästä traumatutkimuksesta. Janoff-Bulmanin keskeinen käsite ja samalla hänen vaikutusvaltaisen kirjansa otsikko on (1992), murtuneet oletukset. Kyse on perusturvallisuuden järkkymisestä kriisin myötä. Ihmisen oletusmaailmat ja maailmaoletukset muuttuvat.

Globaali ympäristökriisi haastaa monia keskivertoisen nykyihmisen syvälle iskostuneita uskomuksia. Edistys ja taloudellinen kasvu eivät enää olekaan itsestäänselvyyksiä, kun elonkehän tulevaisuus on merkittävästi uhattuna. Näiden uskomusten kyseenalaistuminen voi tuottaa trauman kaltaisia seurauksia, joita esimerkiksi ekopsykologiassa kuvataan joskus ilmastotrauman käsitteellä.

Post-traumaattisen kasvun prosessissa, jota alla oleva kaavio kuvaa, ihminen työstää uskomusmaailmaansa uuteen uskoon. Monet PTG-tutkijat ja terapeutit käyttävät narratiivisia metodeja: ihminen tai ryhmä konkreettisesti kirjoittaa elämänkertomuksiaan uusiksi. Tässä on voimakkaita yhteyksiä surututkimukseen ja esimerkiksi Robert Neimeyerin työhön. Tutkijat ovat havainneet, että ihmisillä on tarve käsitellä sekä 1) järkyttävien tapahtumien historiaa että 2) ihmisen oman elämäntarinan suhdetta näihin järisyttäviin tapahtumiin. Asiaan voi liittyä vahvasti sekä surun että syyllisyyden käsittelyä. Ihminen voi kysellä: ”Mitä minä tein väärin?” tai: ”Olisinko voinut tehdä jotain estääkseni tämän?” Ympäristökriisin kontekstissa nämä seikat muistuttavat jälleen ympäristösurun ja ympäristösyyllisyyden käsittelyn olennaisuudesta.

Prosessikaavio post-traumaattisesta kasvusta

Tedeshi, Calhoun ja kollegat ovat vuosien saatossa uudistaneet kaaviota tarkemmaksi. Kaaviossa on monia seikkoja, joista voisi keskustella pidempään ympäristöahdistuksen suhteen. Pidän arvokkaana esimerkiksi sitä, että yksilölliset ja yhteisölliset tekijät nivotaan yhteen (katso samasta asiasta myös tuore tutkimusartikkeli, jossa sovelletaan sosio-ekologista systeemiajattelua ilmastoahdistukseen). Myös ruminaatio eli juuttuminen tiettyihin ajatuksiin ja tunteisiin kuvataan moniulotteisesti: tavoitteena ei ole välttää sitä kokonaan, vaan saada se kanavoitua rakentavalla tavalla.

Tavoitteiden kuvailussa on monia merkittäviä vahvuuksia. ”Muuttuneen maailman hyväksyminen” liittää kaavion hyvin yhteen suruteorioiden kartoittaminen tavoitteiden kanssa. ”Monimutkaisemman narratiivin hyväksyminen” liittyy esimerkiksi ambivalenssin kanssa elämisen taitoon, jota pidetään keskeisenä ympäristöahdistuksen suhteen (ks. MIELI ry:n raportti). Perusoletusten suhteen tavoitteena on se, että maailma ei piirry pelkästään hyvänä tai pelkästään pahana paikkana: turvallisuudentunne on elpynyt kriisin jälkeen (siinä määrin kun se on mahdollista) ja yhdistynyt realistiseen maailmakäsitykseen.

Ympäristöahdistus ja kasvun mahdollisuudet

Olisi hyvin kiinnostavaa tutkia tieteellisesti, millaisia post-traumaattisia vaikutuksia ympäristökriisin kohtaamisella on. Olemassa oleva tutkimusdata ja havainnot työpajoista vahvistavat sen, että vaikutuksia on yleensä samanaikaisesti sekä positiivisia että negatiivisia. Esimerkiksi ihmissuhteiden osalta ympäristöahdistus voi tuottaa sekä uusia, kestävämpiä suhteita että vanhojen suhteiden vaurioitumista. Seuraavaksi käyn lyhyesti läpi mahdollisia vaikutuksia Tedeschin ja Calhounin viiden kategorian kautta, joista käytän Joutsenniemen ja Lipposen suomennoksia.

Muuttuneet prioriteetit ja elämän arvostaminen

Joutsenniemi ja Lipponen sanoittavat erästä tähän liittyvää perusasiaa seuraavasti: ”Yksilön haavoittuvuus tulee näkyväksi ja elämän ennustamattomuus käsin kosketeltavaksi.” Sanat soveltuvat osuvasti ympäristöahdistukseen, mutta laajalla tasolla: yksilön ja yhteisöjen lisäksi kokonaisten ekosysteemien haavoittuvuus tulee näkyväksi.

Ympäristöahdistus, kuten monet vastoinkäymiset ja traumat, aiheuttaa syvää kyselyä siitä, millaista elämä on ja millaisia ihmiset ovat. Tässä muutostilassa koetaan monia vaikeuksia, mutta se voi tuottaa myös rakentavia seurauksia. Elämän prioriteetit ja ihmisen arvot voivat muuttua kestävämmiksi. Elämänfilosofiassa voi korostua uudella tavalla arkisten asioiden arvostaminen: sellaiset asiat, mitä ennen piti itsestäänselvyytenä, piirtyvätkin nyt suurina lahjoina. Pelkästään läheisten ihmisten, eläinten ja kasvien seura voi herättää aiempaa suurempaa kiitollisuutta.

”Hetkessä eläminen ja siitä nauttiminen lisääntyvät trauman ja siitä selviytymisen myötä”, sanoittavat Joutsenniemi ja Lipponen. Ympäristökriisi voi tuottaa samankaltaisen seurauksen: uudenlaisen painotuksen elämiseen juuri tässä ja nyt. Joskus tämä johtaa vahvaan nautintojen etsimiseen ja joskus myös eräänlaiseen eksistentialistiseen elämänasenteeseen. Olen Mieli maassa? Ympäristötunteet -kirjassani (2019) kuvannut tätä tunnesanalla ”järisyttävyys”. Elämän haavoittuvuuden ja arvon ymmärtäminen voi tuottaa järisyttävää elossa olemisen tunnetta, joka samalla ohjaa kysymään, mikä elämässä on tärkeintä ja mihin aika kannattaa käyttää.

Muutokset suhteissa

Monet ympäristöahdistusta kokeneet henkilöt ovat kertoneet sosiaalisista ristiriidoista läheisten kanssa. Esimerkiksi lastenlasten ja isovanhempien välit ovat saattaneet jopa mennä poikki erilaisten ilmastonäkemysten vuoksi, mikä on hyvin surullista. Monet kertovat kuitenkin myös aiempaa suuremmista yhteenkuuluvuuden tunteista toisten kanssa, esimerkiksi ympäristöjärjestön toiminnassa tai kansalaisliikkeissä. Joillekuille on syntynyt uusia tärkeitä ihmissuhteita.

PTG-teoriaa voisi syventää ympäristöahdistus-aiheen kautta myös lajienvälisiin suhteisiin: nekin ovat ihmisille hyvin merkittäviä. Ympäristöahdistus on aiheuttanut monissa ihmisissä ekologisten suhteiden uudenlaista arvostamista ja joskus myös niiden uudenlaista kokemista. Aihepiiriä on tarkasteltu etenkin ekopsykologisessa tutkimuksessa.

Henkilökohtaisen vahvuuden kokemus

PTG-tutkimuksessa yksi yleisimmin havaittu positiivinen vaikutus on se, että ihmiset kertovat löytäneensä ja kehittäneensä uusia vahvuuksia. Calhoun ja Tedeschi ovat kuulleet ihmisten sanovan, että he ovat ”haavoittuvampia kuin ennen, mutta myös vahvempia kuin olivat tienneet voivansa olla”. Joutsenniemi ja Lipponen sanoittavat tätä: ”Yksilö oppii kokemaan samanaikaisesti oman pienuutensa (asioita ei voi hallita) ja vahvuutensa (asioista voi selvitä).”

Mikä on tämän seikan laita ympäristöahdistuksen suhteen? Havaintojeni mukaan monet ympäristöahdistusta kokevat ihmiset kärsivät itsemyötätunnon puutteesta, joka kumpuaa ilmiön monenlaisesta vaikeudesta ja myös myötätunnon puutteesta kulttuurissamme. Ympäristöahdistus-kirjailijat ja -psykologit usein kehottavat ihmisiä tunnistamaan vahvuuksiaan ja arvostamaan niitä. Myös omien havaintojeni mukaan ympäristöahdistuksen prosessissa tulee esiin merkittäviä henkilökohtaisia vahvuuksia, vaikka niitä ei aina huomata. Sellaisia ovat esimerkiksi sitkeys, maailmasta välittäminen ja kasvanut ambivalenssin sietokyky.

Elämänfilosofian muuttuminen ja hengellinen kasvu

Ympäristökriisi aktivoi pohjimmiltaan eksistentiaalisen prosessin eli elämän perusasioiden kanssa painimisen. Tässä prosessissa koetaan yleensä monenlaista kipua, mutta se voi johtaa myös suurempaan elämän merkityksellisyyden ja autenttisuuden kokemukseen. Ympäristöahdistus voi aiheuttaa eksistentiaalista ja myös hengellistä (spiritual) kasvua, riippuen siitä, mitä käsitteitä koetaan hyväksi käyttää. Ihmisen maailmankuvalliset perususkomukset voivat muuttua realistisemmiksi ja sitä kautta kestävämmiksi, mutta prosessissa on myös suuria turvattomuuden kokemuksen vaaroja. Yhteisöllinen tuki piirtyy tärkeänä. Prosessissa on myös eettinen ulottuvuutensa: moni ihminen joutuu ja pääsee opettelemaan toisten huomioon ottamista uudella tavalla.

Kokonaisvaltainen elämänfilosofian muutos ja eksistentiaalis-hengellinen kasvu piirtyy kattavimpana, ajallisesti pisimpänä ja psykologisesti vaikeimpana osana ympäristöahdistuksen aiheuttamaa post-traumaattisen kasvun mahdollisuutta. Maailmaoletusten ja oletusmaailmojen muutos vaikuttaa tapahtuvan usein aalloissa: esimerkiksi uudet luonnontieteelliset tilannearviot ja niiden aiheuttamat tunteet vaikuttavat prosessiin. Toivokäsitysten muovaantuminen ja niiden suhde koettuun merkityksellisyyteen on yksi olennainen osa tätä prosessia.

Artikkelin aiheesta on tulossa pohdintatehtäviä, jotka linkataan tähän.

Lähteet ja kirjallisuusvinkkejä

Käsikirjat

Kaksi olennaista lähdettä PTG-tutkimukseen perehtymiseen ovat Posttraumatic Growth- käsikirjan kaksi versiota. Vuoden 2006 käsikirja on artikkelikokoelma, joka sisältää monien nimekkäiden tutkijoiden tekstejä aiheesta. Esimerkiksi Janoff-Bulmanin ja Neimeyerin artikkelit ovat hyvin kiinnostavia. Vuoden 2018 käsikirja on neljän kirjoittajan yhteisteos, jossa on paljon kokoavaa tietoa ja päivityksiä.

Calhoun, L. G., & Tedeschi, R. G. (2006). Handbook of Posttraumatic Growth: Research and Practice. Taylor & Francis Group.

Tedeshi, R. G., Shakespeare-Finch, J., Kanako, T., & Calhoun, L. G. (2018). Posttraumatic Growth: Theory, Research, and Applications. Routledge.

Työkirja ja tehtäviä

Nettisivusto www.positivepsychology.com sisältää paljon hyödyllistä tietoa ja tehtäviä PTG:sta.

https://positivepsychology.com/post-traumatic-growth/

https://positivepsychology.com/post-traumatic-growth-worksheets/

Richard Tedeschi on julkaissut yhdessä Bret Mooren kanssa PTG-työkirjan, jossa on ytimekästä tietoa ja paljon itsereflektiotehtäviä.

Tedeschi, R., Moore, B. (2016). The Post-Traumatic Growth Workbook. New Harbinger Publications.

Tutkimusartikkelit

Tutkimusartikkeleita on suuri määrä. Mainitsen tässä vain muutamia kokoavia artikkeleita.

Joutsenniemi, K., & Lipponen, K. (2015). Resilienssi ja posttraumaattinen kasvu. Suomen Lääkärilehti, 70(39), 2515–2519.

Tedeschi, R. G., Cann, A., Taku, K., Senol-Durak, E., & Calhoun, L. G. (2017). The Posttraumatic Growth Inventory: A Revision Integrating Existential and Spiritual Change: Posttraumatic Growth Inventory and Spiritual Change. Journal of traumatic stress, 30(1), 11–18. https://doi.org/10.1002/jts.22155

Taku, K., Tedeschi, R. G., Shakespeare-Finch, J., … Calhoun, L. G. (2021). Posttraumatic growth (PTG) and posttraumatic depreciation (PTD) across ten countries: Global validation of the PTG-PTD theoretical model. Personality and individual differences, 169, 110222. https://doi.org/10.1016/j.paid.2020.110222

David, G., Shakespeare-Finch, J., & Krosch, D. (2022). Testing theoretical predictors of posttraumatic growth and posttraumatic stress symptoms. Psychological trauma, 14(3), 399–409. https://doi.org/10.1037/tra0000777