Ympäristösurun tyyppien tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään paremmin omia sekä toisten kokemuksia, kirjoittaa ympäristötunteiden tutkija, dosentti Panu Pihkala Helsingin yliopiston Teologisesta tiedekunnasta.
Panu Pihkala, dosentti, Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
Ympäristön muuttumisen aiheuttama suru on kasvava kansainvälinen tutkimusaihe. Tuore tutkimusmateriaali auttaa ymmärtämään ympäristösurun eri muotoja.
Ympäristösurua on monenlaista. Sitä voivat aiheuttaa sekä paikalliset että laajemmat muutokset. Moni suomalainen tuntee ”metsäsurua” itselle tärkeän metsän avohakkuun vuoksi. Tätä kuvaa esimerkiksi televisiosarjan Kerttu ja Markku toivoa etsimässä kolmas jakso. Joskus suru liittyy alueellisen tason muutoksiin, kuten siihen, että talvet muuttuvat pohjoismaissa epävakaiksi. Inkeri Markkulan tuore tutkimus tarkastelee lumeen ja talveen liittyvää ympäristösurua, jota hän kutsuu ekosuruksi.
Myös globaalit ympäristönmuutokset voivat aiheuttaa murhetta. Moni kokee empatiaa, kun näkee ihmisten ja eläinten kärsivän esimerkiksi ilmastonmuutoksen voimistamien metsäpalojen vuoksi. Usein ihmisen elämänkokemuksessa resonoivat yhtä aikaa erilaiset tasot, paikallisesta globaaliin. Ympäristösuru liittyy tätä kautta yhteen yleisemmän ympäristöahdistuksen tai -huolen kokemuksen kanssa, mistä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa tekstissäni tämän hankkeen sivuille.
Surun käsitteleminen yksin ja yhdessä on tärkeää monesta syystä. Surun tunteet voivat auttaa prosessoimaan muutoksia ja arvostamaan sitä, mitä on jäljellä. Jähmettynyt tai patoutunut suru aiheuttaa erilaisia ongelmia, kuten alakuloisuutta ja innottomuutta. Ympäristösuru voi yhdistyä myös epäoikeudenmukaisuutta vastaan kamppailemiseen (engl. resistant mourning), jolloin eri tunteiden energiat palvelevat tärkeitä päämääriä. Suru on samalla kunnioituksen osoittamista sitä kohtaan, mikä on kärsinyt tai tuhoutunut: suru voi olla muistamista ja todistamista (witness).
Ympäristösuru voi olla monenlaista – surun ja menetysten tyypit
Laaja tutkimusartikkelini Ecological Sorrow: Types of Grief and Loss in Ecological Grief (2024) sovelsi yleistä surututkimusta ympäristöongelmien kontekstiin. Tutkimuksessa tehdään ero menetyksen (loss) ja surun (grief) välille. Menetyksiä on monenlaisia, ja samakin menetys voi herättää eri ihmisissä erilaista surua.
Esimerkiksi lähimetsän avohakkaaminen on monelle menetys ja joillekuille tyytyväisyyttä tuottava teko: metsänomistaja saa hakkuutuloja ja jotkut pitävät avoimista maisemista. Erilaiset käsitykset siitä, mikä lasketaan menetykseksi, aiheuttavat sosiaalisia ristiriitoja. Erilaiset surun muodot tässä tapausesimerkissä voivat ilmentyä siten, että jollekulle kyseinen metsä oli erityisen rakas ja sen kaataminen aiheuttaa pitkäaikaista vaikeaa surua. Toiset kokevat surua lyhyemmän aikaa ja vähemmän intensiivisesti.
Kaikkinensa artikkelissani eritellään yksitoista erilaista menetyksen ja surun tyyppiä. On tärkeää huomata, että erilaiset menetysten ja surun tyypit voivat yhdistyä. Esimerkiksi kokemus lumisten talvien muuttumisesta voi sisältää sekä epäselvän menetyksen piirteitä (ambiguous loss) että näkymättömiä piirteitä (intangible loss), kuten erilaisten mahdollisuuksien menetyksen.
Uusia käytännön materiaaleja
Artikkelini muodosti perustan uudelle materiaalipaketille, joka julkaistiin 30.4.2025 Climate Mental Health Network -järjestön sivustolla. Materiaalista löytyy:
- kuvat surun ja menetysten tyypeistä monella eri kielellä – suomeksi tästä linkistä
- opas ympäristö- ja ilmastosurusta
- erillinen Activities Guide
- opas kasvattajille & vanhemmille lasten ympäristösurusta
- ytimekkäitä videoita eri ihmisten kokemuksista ympäristösurusta (englanniksi)
Kuvat surun ja menetyksen tyypeistä ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Kuvituksen on ideoideni pohjalta laatinut graafikko Santtu Oja.
Kuvat ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta muuten materiaalit ovat pääasiassa englanninkielisiä. Niitä voi hyödyntää sekä itsenäisessä työskentelyssä että monenlaisten eri ryhmien kanssa. Tehtäviä voi suomentaa ja soveltaa.
Seuraavaksi esittelen lyhyesti artikkelissa mainitut menetysten ja surun tyypit.
Ympäristösuru ja menetykset – 11 erilaista tyyppiä
Äänioikeudeton suru
Ympäristösurun eri muodot ovat valitettavan usein olleet äänioikeudetonta surua (engl. disenfranchised grief). Jotkut menetykset johtavat tähän vielä helpommin kuin toiset. Nyky-Suomessa on esimerkiksi sosiaalisesti sallitumpaa surra norppien vähenemistä kuin susien vähenemistä.
Monissa ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeen toimintamuodoissa on tarjottu turvallisia tiloja ympäristösurun ääneen sanoittamiselle. Onkin tärkeää löytää sekä pienimuotoisia että julkisia keinoja äänioikeudettomuuden murtamiselle. Surututkija Kenneth Doka loi tämän termin ja on kirjoittanut siitä paljon
Aineelliset ja aineettomat menetykset
Menetysten tutkimuksessa tehdään ero näkyvien (tangible) ja näkymättömien (intangible) menetyspiirteiden välille. Tangible tarkottaa jotain, josta saa otteen: jotain käsitettävää ja nähtävissä olevaa. Intangible on tämän vastakohta: näkymätöntä, helposti piiloon jäävää ja aineetonta.
Sama menetys voi sisältää sekä näkyviä että näkymättömiä piirteitä. Esimerkkitapauksena käytetyssä lähimetsän menetyksessä joku näkee ennen kaikkea puiden menetyksen, kun taas toinen menettää myös läheiset vuorovaikutussuhteet metsän ekosysteemin kanssa.
Tutkimuksessa on havaittu, että aineettomat menetykset johtavat usein äänioikeudettomaan suruun, koska toiset eivät näe näitä henkisiä piirteitä. Kyse on merkityksistä ja suhteista, joita olisi tärkeää sanoittaa ja tunnistaa.
Epäselvät menetykset
Surututkija Pauline Boss loi ambiguous loss -termin kuvaamaan menetyksiä, joihin liittyy epäselvyyttä. Myös nämä menetyspiirteet johtavat usein äänioikeudettomaan suruun, koska toiset saattavat tulkita epävarmuutta ylipositiivisesti ja siten vähätellä jo koettua menetystä.
Ihmisten kohtaloihin liittyvässä surussa yksi yleinen epäselvän tai ambivalentin menetyksen tapaus on ikääntyvän läheisen muistisairaus. Läheinen on fyysisesti läsnä, mutta jotain olennaista hänestä on poissa mielen sirpaloitumisen vuoksi. Tällaista dynamiikkaa voi esiintyä myös esimerkiksi metsien suhteen: rajun karsimisen ja lajikadon jälkeen osa metsästä voi olla fyysisesti läsnä, mutta jotain olennaista metsän olemuksesta on menetetty.
Ennakoiva suru ja siirtymävaiheen suru
Surulla voi olla monia aikatasoja. Jotkut menetykset ovat selvästi jo tapahtuneet, jotkut ovat käynnissä ja joitakin ennakoidaan.
Ennakoiva suru (anticipatory grief) on vanha tutkimusaihe surututkimuksessa ja siitä on hahmotettu eri muotoja. Usein ennakoiva suru käynnistyy jonkinlaisesta ennakkovaroituksesta, jonka kautta ihminen tajuaa, että muutos on tulossa: esimerkiksi ensitieto vakavasta sairaudesta. Ruotsiksi on alettu käyttää termiä väntesorg.
Koska ennakoiva suru perustuu oletuksiin ja ennusteisiin, tilannearvio voi osoittautua enemmän tai vähemmän tarkaksi. Tästä seuraa kaksi mahdollista ongelmaa: joko liian optimistinen tai liian pessimistinen tilannearvio. Parhaimmillaan ennakoiva suru auttaa sopeutumaan ja asennoitumaan, kuten surututkija Therese Rando muistuttaa. Pahimmillaan ennakoiva suru voi osoittautua turhaksi katastrofisoinniksi.
Ympäristönmuutosten kohdalla aikatasot ovat monimutkaisia. Usein muutokset ovat käynnissä olevia ja sisältävät sekä menneitä että ennustettuja menetyksiä. Tämän vuoksi ennakoivan surun lisäksi tarvitaan muitakin aikaan liittyviä käsitteitä, kuten siirtymävaiheen suru ja toistuva suru.
Päättymättömät menetykset ja toistuva suru
Jotkut menetykset ovat jatkuvia ja muistuttavat itsestään eri tilanteissa. Surututkijat käyttävät tästä termiä nonfinite loss, jonka voi suomentaa sekä päättymättömäksi että jatkuvaksi menetykseksi. Usein tällaisissa menetyksissä on aluksi voimakkaampi surun ja kriisin vaihe, minkä jälkeen menetyksen kokemus kuitenkin jatkuu jollain tavalla. Esimerkkinä on raajan menetys.
Tällaisesta tilanteesta voi seurata kaksi erilaista pitkäaikaista surun muotoa. Jos suremisessa ilmenee enemmän ongelmia, relevantiksi muodostuu komplisoituneen tai pitkittyneen surun viitekehys, josta lisää jäljempänä. Jos sureminen on pitkäaikaista mutta luonnollisessa suhteessa menetysten suuruuteen, kyseessä on ”toistuva suru”, englanniksi chronic sorrow. Esimerkiksi surututkija Susan Roos on nostanut esiin tämän viitekehyksen tärkeyttä, jotta kaikkea pitkäaikaista surua ei pidettäisi epänormaalina. Termi on vaikea suomentaa, koska ”krooninen suru” on jo käytössä ja viittaa komplisoituneeseen suruun.
Tällainen suru on samaan aikaan toistuva ja jatkuva, mutta tämä jatkuvuus voi sisältää merkittävää voimakkuuden vaihtelua. Ympäristösurun kohdalla on tärkeää huomata, että ympäristönmuutosten jatkuvuus tuottaa hyvin ymmärrettävästi toistuvaa surua. Ihmiset voivat oppia tunnistamaan tilanteita ja ajanjaksoja, jolloin surun tunteet todennäköisesti nousevat enemmän pintaan, mikä voi auttaa niiden rakentavassa käsittelyssä. Esimerkiksi tietty vuodenaika tai vuosipäivä voi nostaa ympäristösurun voimakkaammin esiin.
Komplisoitunut suru
Mitä selkeämpi ja tutumpi menetys on kyseessä, sitä helpompaa on määritellä, millaiset surureaktiot ovat keskimääräisestä poikkeavia. Komplisoituneeseen tai pitkittyneeseen (prolonged) suruun liittyy mittava keskustelu tutkijoiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Ongelmallisille surun muodoille tarvitaan huomiota, mutta samalla on tärkeää, ettei surua itsessään patologisoida ongelmalliseksi.
Oheinen kuva kiteyttää eräitä tapauksia, joissa voisi olla mahdollista havaita komplisoitunutta ympäristösurua.
Syvätaso: murtuneet olettamukset
Ympäristösuru voi liittyä yhteen hyvin laaja-alaisen muutosprosessin ja kriisin kanssa, jossa ihminen arvioi uudelleen elämän perusasioita. Surututkimuksessa tällaista dynamiikkaa on tarkasteltu esimerkiksi Ronnie Janoff-Bulmanin shattered assumptions-viitekehyksen avulla. Janoff-Bulman huomasi tutkimuksissaan, että traumoista kärsivät ihmiset olivat kokeneet, että tapahtumat olivat järkyttäneet heidän perustavanlaatuisia uskomuksiaan tai oletuksiaan maailmasta.
Surututkijat Robert A. Neimeyer ja kollegat ovat tarkastelleet tätä kokonaisvaltaista prosessia merkitysten uudelleenrakentamisen (meaning reconstruction) viitekehyksen kautta. On tarve kertoa sekä menetyksen tarina että laajempi taustatarina niistä seikoista, jotka johtivat tapahtuneeseen. Elämänmerkityksiä voi joutua uudelleen-järjestelemään monin tavoin, ja samalla tullaan kertoneeksi uusi, integroiva tarina: kuka minä olen ja keitä me olemme näiden muutosten jälkeen.
Ympäristökriisi haastaa teollistuneita yhteiskuntia syvälliseen muutokseen. Osa tätä prosessia on suru, ja prosessi voi johtaa myös vaikeuksien kautta tapahtuvaan kasvuun, jota usein kutsutaan post-traumattiseksi kasvuksi.
Murtuneet unelmat
Maailmaa ja elämää koskevien oletusten lisäksi kriisit voivat murtaa tulevaisuuteen liittyviä unelmia (shattered dreams). Esimerkiksi nuoret ihmiset voivat kokea, että unelmat perheen perustamisesta ja vakituisesta työstä ovat käyneet mahdottomiksi kriisiytyneessä maailmassa. Alueilla, joilla on vakavia ilmastonmuutoksen suoria seurauksia, murtuneet unelmat voivat liittyä hyvin konkreettisesti elinkeinojen ja elämäntapojen tulevaisuuteen.
Elämismaailman menetys
Jos menetykset ovat kokonaisvaltaisia, voidaan puhua elämismaailmojen (lifeworld) menettämisestä. Kokonaiset elämäntavat ja tavat olla olemassa ovat silloin vaakalaudalla.
Elämismaailmoja voi hahmottaa sekä yksilöllisesti että laajemmin. Myös muilla kuin ihmisillä on elämismaailmoja, ja ekosysteemien muuttuessa vaikutukset kohdistuvat monilajisten elämismaailmojen vuorovaikutteisiin verkostoihin.
Lopuksi: suru ja rakkaus
Menetysten ja surujen tyyppien tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään paremmin omia sekä toisten kokemuksia. Psykologeilla ja terapeuteilla on myös tilannekohtaisia neuvoja: esimerkiksi Pauline Bossin tuotanto sisältää vinkkejä epäselvien menetysten kanssa elämiseen ja Susan Roosin tuotanto toistuvaan suruun. Robert A. Neimeyer on julkaissut monenlaisia virikkeitä merkitysten uudelleenrakentamisesta surussa ja myös runoja aiheesta. Luovat ja taideperustaiset metodit ovatkin tärkeä osa surun kohtaamista.
Pohjimmiltaan suru perustuu välittämiseen ja tunnesiteisiin: lopulta siis rakkauteen. Suremme sellaista, josta välitämme. Menetysten ja surun kohtaaminen on joskus vaikeaa, mutta se on rakkauden ja välittämisen hinta. Tunne-energian virtaaminen voi samalla vahvistaa myös kykyä iloon ja kiitollisuuteen. Ympäristökriisin keskellä tarvitaan monenlaisia kykyjä tuntea.
-
Bailey, S., & Gerrish, N. (2024). Ecological grief: How can we bear this together? Critical and Radical Social Work. https://doi.org/10.1332/20498608Y2024D000000059
Benham, C., & Hoerst, D. (2024). What role do social-ecological factors play in ecological grief? Insights from a global scoping review. Journal of Environmental Psychology, 93, 102184. https://doi.org/10.1016/j.jenvp.2023.102184
Boss, P. (2022). The myth of closure: Ambiguous loss in a time of pandemic and change. W.W. Norton & Company.
Cooke, A., Benham, C., Butt, N., & Dean, J. (2024). Ecological grief literacy: Approaches for responding to environmental loss. Conservation Letters, 17(3). https://doi.org/10.1111/conl.13018
Harris, D. L. (Ed.). (2020). Non-Death Loss and Grief: Context and Clinical Implications. Routledge. https://www.routledge.com/Non-Death-Loss-and-Grief-Context-and-Clinical-Implications/Harris/p/book/9781138320826
Janoff-Bulman, R. (1992). Shattered assumptions: Towards a new psychology of trauma. Free Press & Maxwell Macmillan Canada.
Markkula, I., Turunen, M., Rikkonen, T., Rasmus, S., Koski, V., & Welker, J. M. (2024). Climate change, cultural continuity and ecological grief: Insights from the Sámi Homeland. Ambio, 53(8), 1203–1217. https://doi.org/10.1007/s13280-024-02012-9
Merewether, J., Pollitt, J., & Blaise, M. (2024). Young Children Moving through Ecological Anxiety and Grief: Dancing with Demolition. Journal of Dance Education. https://doi.org/10.1080/15290824.2024.2403757
Neimeyer, R. A. (toim.) (2022). New techniques of grief therapy: Bereavement and beyond. Routledge. https://www.taylorfrancis.com/books/9781351069120
Pihkala, P. (2024). Ecological Sorrow: Types of Grief and Loss in Ecological Grief. Sustainability, 16(2), 849. https://doi.org/10.3390/su16020849
Pihkala, P. (2025). Ecological Grief and the Dual Process Model of Coping with Bereavement. Religions, 16(4). https://doi.org/10.3390/rel16040411
Pihkala, P. (2025). Using the process model of eco-anxiety in group work. Annals of the New York Academy of Sciences. Online Ahead of Print. https://doi.org/10.1111/nyas.15344
Roos, S. (2018). Chronic sorrow: A living loss (Second edition). Routledge.
Tutkimuksen viitekehyksiä ja tutkijoita:
Ashlee Cunsolo ja kollegat: ecological grief
Esim.
Cunsolo, A., & Ellis, N. R. (2018). Ecological grief as a mental health response to climate change-related loss. Nature Climate Change, 8(4), 275–281.
Cunsolo, A., Borish, D., Harper, S. L., Snook, J., Shiwak, I., Wood, M., & The Herd Caribou Project Steering Committee. (2020). ‘You can never replace the caribou’: Inuit Experiences of Ecological Grief from Caribou Declines. American Imago, 77(1), 31–59. https://doi.org/10.1353/aim.2020.0002
Glenn Albrecht ja tutkijat eri maissa: solastalgia
Esim.
Albrecht, G. (2017). Solastalgia and the New Mourning. Teoksessa A. Cunsolo Willox & K. Landman (toim.), Mourning Nature: Hope at the Heart of Ecological Loss and Grief (s. 292–315). McGill-Queen’s University Press.
Biswas, D. (2024). Literary solastalgia: Indigenous communities and narratives of precarity in Global South. Regional Environmental Change, 24(4), 168.
Eläineettinen suru
Tuoreessa tutkimusartikkelissanne filosofi Elisa Aaltolan kanssa sovelsimme samaa menetysten ja surun viitekehystä eläineettiseen suruun. Eläineettinen suru, jota joskus kutsutaan myös eläinsuruksi, tarkoittaa ihmisten kokemaa surua (toislajisten) eläinten kärsimyksen ja kuolemien vuoksi. Lähtökohtana silloin on jonkinlainen moraalinen sitoutuminen eläinten oikeuksiin. Tarkastelimme kolmea tapausesimerkkiä: kumppanieläimen tai lemmikin menetys, villieläinten kuolemat ja tuotantoeläinten kärsimys.
Pihkala, P., & Aaltola, E. (2025). Animal ethical mourning: Types of loss and grief in relation to non-human animals. Frontiers in Veterinary Science, 12, 1526302. https://doi.org/10.3389/fvets.2025.1526302
