Kestävän arjen keskusteluja

Keskustelutilaisuudet kestävän arjen teemoista

Moni ihminen kantaa huolta ympäristön ja ilmaston tilasta ja pohtii, miten voisi arjessaan toimia kestävämmin. Samaan aikaan tarvitsemme tietoa ja keinoja ympäristökriisin herättämien tunteiden kohtaamiseen itsessämme ja muissa.

Kestävän arjen keskustelut luovat tilaa ympäristökriisin herättämien ajatusten, kysymysten, ideoiden ja tunteiden jakamiselle. Kyseessä on valmis keskustelusarjakonsepti, joka sisältää viisi videoalustusta erilaisista ekokriisiin ja kestävään arkeen linkittyvästä teemasta: roskat, vaatteet, matkustaminen, ruoka sekä toivo ja epätoivo. Lisäksi konsepti sisältää valmiit ohjeet keskustelusarjan järjestämiseen, keskustelun ohjaamiseen ja materiaalit tilaisuuksien markkinointiin.

Näin järjestät keskustelutilaisuuden

Tilaisuuden järjestäminen on helppoa. Tarvitset vain keskusteluun sopivan tilan, näytön videon esittämiseen ja aiheesta kiinnostuneita ihmisiä paikalle.

Keskustelutilaisuus voi olla avoin kaikille, tai voit kutsua keskusteluun tietyn porukan, kuten kuten työyhteisön tai opiskelijaryhmän. Keskustelutilaisuuksien tulee olla maksuttomia osallistujille. Materiaaleja ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.

Lataa ensin järjestäjän ohjeet. PDF sisältää konkreettiset ohjeet tapahtuman valmisteluun ja markkinointiin sekä käytännön vinkit ja valmiita kysymyksiä keskustelun ohjaajalle. Materiaalipaketissa on myös kirjavinkkejä kustakin eri teemasta – vinkkejä ovat antaneet Helsingin kaupunginkirjaston työntekijät Johanna Juvonen, Tuula Rönkä ja Liisa Uimonen syksyllä 2025.

Voit järjestää yksittäisen keskustelun tai koko keskustelusarjan haluamassasi järjestyksessä.  Videoalustukset ovat alla – kun klikkaat oikean alareunan YouTube-logoa, siirryt YouTubeen ja voit asettaa videon koko ruudun levyiseksi.

Keskustelutilaisuuksien konsepti ja siihen liittyvät materiaalit on laadittu Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeessa (2023–2025), joka tarjosi maksutonta apua ja tukea ekokriisin herättämien tunteiden käsittelyyn nuorille ja nuorten parissa toimiville aikuisille. Hanketta toteuttivat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Nyyti ry ja Tunne ry STEA:n rahoituksella.

Lataa järjestäjän ohjeet tästä
Hyväksy statistics, marketing evästeet katsoaksesi videon.
Eino Oinio:

Roska kerrallaan

Mikä avuksi, jos ilmastokriisi tai ympäristön tila ahdistaa? Onko yksittäisen ihmisen teoilla mitään merkitystä?

Muun muassa näitä kysymyksiä on pohtinut Eino Oinio, joka pitää Instagramissa ja TikTokissa suosittua Roskapäivä-tiliä ja järjestää tempauksia ja kouluvierailuita puhtaamman luonnon puolesta. Yrityksille hän järjestää myös virkistysiltoja, joissa siivotaan yhdessä ja tehdään hyvää.

Millaisia tunteita erilaiset roskat meissä herättävät, ja mikä meitä voisi motivoida roskaantumisen ehkäisyyn? Tule mukaan keskustelemaan!

Lataa kuvat tapahtuman markkinointiin:

Hyväksy statistics, marketing evästeet katsoaksesi videon.
Aku Varamäki:

Planetaarinen vaatekaappi

Voiko tekstiilijätevuoret saada pienenemään? Miten pukeudutaan niin, että yksi maapallo riittää?

Kestävästä ja planeetan rajat huomioivasta vaatesuhteesta alustaa yrittäjä, tietokirjailija Aku Varamäki. Hän on kirjoittanut kirjan Planetaarinen vaatekaappi (2024) yhdessä Sissi Penttilän kanssa.

Mitä planeetan rajat huomioiva vaatesuhde käytännössä tarkoittaa? Entä mitä muuta voidaan kulutusvalintojen lisäksi tehdä, että tekstiilijätevuoret saadaan pienenemään? Tule mukaan keskustelemaan.

Lataa kuvat tapahtuman markkinointiin:

Hyväksy statistics, marketing evästeet katsoaksesi videon.
Julia Thurén:

Matkailua planeetan rajoissa

Miksi moni liittää lomaan matkustamisen? Millä muilla tavoin kaukokaipuuta voi lievittää kuin lentämällä?

Muun muassa näitä kysymyksiä on pohtinut vaikuttaja ja tietokirjailija Julia Thurén, joka käsittelee työssään rahan ja kuluttamisen, ilmastokriisin, vanhemmuuden ja tasa-arvon teemoja. Alustuksessaan hän pohtii, mitä matkailu meille edustaa ja miten reissaaminen luonnistuu planeetan rajoissa.

Tule mukaan keskustelemaan.

Lataa kuvat tapahtuman markkinointiin:

Hyväksy statistics, marketing evästeet katsoaksesi videon.
Taru Lindblom:

Kestävä ruokakulttuuri

Mitä tekemistä juustolla on kestävän ruokakulttuurin kanssa? Mitä on fleksaaminen, ja pitäisikö jokaisen ryhtyä vähintään siihen?

Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee Taru Lindblom, ruokakulttuurin professori Helsingin yliopistosta. Taru on tutkinut syömiseen ja ruokaan liittyviä ilmiöitä, kuten ruokaharrastajien ja -aktivistien poliittisia ja esteettisiä ruokaorientaatioita sekä kaurajuomista käytyjä verkkokeskusteluja. Lisäksi Taru on julkaissut tietokirjoja japanilaisesta kulttuurista.

Minkälaisia merkityksiä ruoka kantaa? Miten nämä merkitykset muuttuvat? Tule mukaan keskustelemaan!

Lataa kuvat tapahtuman markkinointiin:

Hyväksy statistics, marketing evästeet katsoaksesi videon.
Markku Sipi:

Toivon ja epätoivon liitto

Mitä toivo on ja mitä se merkitsee ekokriisin ajassa? Tätä pohtii alustuksessaan Ylen luontotoimittaja Markku Sipi, joka on erikoistunut työssään kertomaan luonnon lisäksi ilmaston ja ympäristön muutoksista. Luonnon monimuotoisuuden lisäksi hänelle ovat tärkeitä niin sanotusti näkymättömät olennot, jotka eivät saa ihmisiltä ansaitsemaansa huomiota. Tällaisia ovat esimerkiksi kunttamadot ja sienirihmastot.

Mikä auttaa epätoivon tunteeseen? Mikä auttaa ylläpitämään toivoa? Tule mukaan keskustelemaan!

Lataa kuvat tapahtuman markkinointiin: