Ilmastoahdistus voi olla lamaannuttava tunne. Watec Consultingin toimitusjohtaja ja ympäristöinsinööri Juha-Pekka Saarelainen on kokenut, että luonnon puolesta työskentely voi auttaa käsittelemään ympäristötunteita. Hänen mukaansa puhtaampi tulevaisuus voi olla lähempänä kuin arvaammekaan.
Vesi on aina ollut minun elementtini. Tykkään sen kaikista olomuodoista. Kuitenkin olen huomannut, että vaikka vedellä on luonnonvaroista kaikkein eniten käyttäjiä, on sillä samaan aikaan vähiten puolustajia.
Ihminen tuntee paremmin Kuun pinnan kuin merien syvänteiden pohjat. Mielestäni tämä symboloi hyvin ihmisen historiallista luonnetta.
Käyttäydymme edelleen kuin metsästäjä–keräilijät ja käytämme luonnonvaroja siinä uskossa, että voimme aina siirtyä uudelle alueelle – tai planeetalle. Tämän täytyy muuttua, ja nopeasti.
Luonnon ihmettelystä tuli intohimo ja elämäntehtävä
Luontosuhteeni juontaa juurensa syvälle Itä-Suomeen. Lapsuudenkotini sijaitsee Kolin maisemissa, tosin sillä nykyään vaatimattomammalla etelän puolella.
Pielinen loistaa edelleen pohjoisessa upeana, mutta vastapuolen järvimaisema koki romahduksen 1850-luvulla, kun Höytiäisen pintaa laskettiin yli yhdeksän metriä. Lapsuuden kotitaloni on Höytiäisen viimeisimmällä rannalla, sen savupiippu suurin piirtein vanhan veden pinnan tasolla.
Kun katselin Kolia korkealta järven yli lapsena, ihmettelin, kuinka ihminen onkaan voinut kohdella luontoaan tuhoamalla jotain niin kaunista. Tämä ajatus ei jättänyt minua lapsena rauhaan, eikä ole jättänyt vieläkään. Mutta luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden ihmettely antoi minulle ammatin, intohimon ja elämäntehtävän. Sen ansiosta minusta tuli ympäristöinsinööri.
Ammatin lisäksi luonto on minulle ehdottomasti myös henkilökohtainen terapeutti. Monet menevät laskemaan stressitasojaan metsään. Suosittelen kokeilemaan myös virtavesiä – ihmettelemään niiden kosteaa pienilmastoa, solisevaa äänimaisemaa ja katkeamattoman liikkeen kauneutta.
Muuttavassa maailmassa myös kiintokallion pysyvyys voi tuoda turvallisuuden tunnetta. Kun istuu Kolilla kahden miljardin vuoden ikäisen kallion päällä ja antaa maailman puhtaimman tuulen pyyhkiä poskipäitään, voi omiin ongelmiin löytää kaivattua perspektiiviä. Suomessakin ovat asiat itse asiassa aika hyvin.
Sivistyneen keskiluokan ääni ei kuulu ympäristökeskustelussa tarpeeksi
Sanotaan, ettei maailmanloppu ole tulossa, vaan parhaillaan menossa. Mediassa jatkuvalla syötöllä sykkivien maailman geopolitiikan uutisten keskellä voi tuntuakin siltä, mutta se ei ole koko totuus.
Elämme huomiotaloudessa, jossa ikävillä uutisilla saa eniten näkyvyyttä. Siksi ongelmista puhutaan eniten, ja ihmisille piirtyy käsitys, ettemme voi vaikuttaa asioihin. Todellisuudessa asia on päinvastoin.
Ympäristöalalla on vielä paljon niin sanottuja ”matalalla roikkuvia hedelmiä”. Uskon huomiseen, sillä muutos parempaan syntyy nopeasti, kun luomme markkinat ympäristöpositiiviselle työlle.
Toistaiseksi emme ole onnistuneet kohdentamaan ympäristön tukitoimia vaikuttavuuden mukaan. Jos edes nykyiset vähäiset ympäristöresurssit kohdennettaisiin tutkimustiedon mukaisesti ja ympäristöhaitalliset valtiontuet lopetettaisiin, voisi puhtaampi tulevaisuus voi olla lähempänä kuin arvaammekaan.
Suomi ei voi yksin pysäyttää ilmastonmuutosta, mutta voimme pelastaa oman luontomme. Voimme tehdä tästä maasta puhtaasti paremman, ja pelastaa monimuotoisen luontomme.
En pysty mitenkään näkemään, että olisi kestävää hyvinvointia ilman elävää ja monimuotoista luontoa.
Olemme syöneet riittävän pitkään lastemme lautasilta. Jos Suomi on ekonomisesti saari, niin tehdään siitä sitten ekologisesti onnellisten saari.
