Nuorten ilmastoahdistus herättää huolta aikuisissa – ja syystä. Toiminta on tutkitusti tehokas keino lievittää ilmastoahdistusta. Kuitenkin silläkin on rajansa. Toivo ja yhteisöllinen resilienssi ovat tuoreen tutkimuksen mukaan tärkeitä.
Yhteisölliset ympäristöprojektit voivat vahvistaa nuorten toiveikkuutta ja hyvinvointia ekokriisin ajassa, kertoo tuore suomalainen tutkimus.
Salla Veijonaho tutki väitöstutkimuksessaan suomalaisnuorten ilmastoahdistusta ja sen suhdetta ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen, hyvinvointiin ja ilmastonmuutoksen käsittelytapoihin. Väitöskirjan osatutkimuksiin osallistui 650–3000 nuorta, joita seurattiin jopa kolmen vuoden ajan. Tutkimus oli laajin tähän mennessä tehty tutkimus suomalaisnuorten ilmastoahdistuksesta.
Nuorten ilmastoahdistus ei automaattisesti kerro heikosta hyvinvoinnista, tutkimuksessa todetaan. Pääosin ilmastoahdistu on luonnollinen reaktio käsillä olevaan kriisiin.
Ahdistus voi lamauttaa, tai se voi antaa motivaatiota toimintaan. Reaktio riippuu siitä, miten ahdistusta käsitellään.
Kuinka yleistä nuorten ilmastoahdistus on?
Suurin osa tutkimusten suomalaisnuorista ei koe ilmastoahdistusta lainkaan.
Noin 20 prosenttia kokee ilmastoahdistusta ja kertoo keskittymisvaikeuksista, huolesta ja riittämättömyyden tunteesta. Kymmenen prosenttia nuorista on ilmastonmuutoksen vuoksi ylikuormittuneita. Tässä ryhmässä myös ilmastonmuutoksen olemassaoloon suhtaudutaan kieltävästi.
Ilmastoahdistuksen ja -toiminnan yhteys voi yllättää
Ympäristötunteiden kohtaamiseen on ehdotettu Kolmen T:n mallia, joka sisältää tunteiden kohtaamisen, tasapainon vaalimisen ja aktiivisen toiminnan. Malli pohjaa tietoon siitä, että ympäristötoiminta on tutkitusti tehokas keino lievittää ilmastoahdistusta.
Veijonahon tutkimuksen mukaan ilmastoahdistuksella ja aktiivisella toimijuudella on vahva yhteys. Nuoret, jotka kokivat ilmastoahdistusta, tekivät muita enemmän ympäristövastuullisia tekoja. Kuitenkin pidemmän aikavälin tarkastelussa ympäristöahdistus kasvoi nuorilla, jotka raportoivat tehneensä normaalia enemmän ympäristötekoja.
Toki onkin niin, että yksilön ilmastoteot ovat tärkeitä. Yksinään ne kuitenkaan eivät ekokriisiä ratkaise, eivätkä paranna ilmastoahdistusta.
Ilmastoteot voivat lisätä tietoisuutta ongelman laajuudesta. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan ponnisteluita, ja tämä voi lisätä ahdistusta entisestään. Veijonahon mukaan nuoret voivat myös ottaa liikaa henkilökohtaista vastuuta ongelmasta, jota ei voida ratkaista yksilön teoilla.
Toivoa, luottamusta ja yhteisöllistä toimintaa tarvitaan
Veijonahon tutkimuksessa toivo ja luottamus yhteiskuntaan osoittautuivat nuorille tärkeiksi voimavaroiksi. Näitä kokevilla nuorilla kasvanut ilmastoahdistus linkittyi aiempaa aktiivisempaan ympäristötoimintaan, joka ei kasvattanut ilmastoahdistusta.
Veijonahon mukaan onkin tärkeää kohdata nuorten ilmastoahdistusta ja tarjota nuorille keinoja kanavoida tunteitaan rakentavaan toimintaan.
– Olisi tärkeää, että ilmastonmuutosta pystyttäisiin käsittelemään nuorten kanssa niin, että se pitää yllä heidän uskoaan yhteiskunnan toimijoiden kykyyn toimia, ja toivoa siitä, että voimme vielä tehdä asioille jotain, vaikka tilanne onkin vakava, Veijonaho sanoo Helsingin Yliopiston uutisessa.
